Päätöksenteon pyörittäjät

Julkaistu 2.12.2010

Lobbareiden Euroopan ehdoton mekka on Bryssel. EU pyörittää Eurooppaa ja lobbarit EU:ta. Onko näin?

– Voisi kai sanoa, että EU-lobbarin tavoitteena on parempi eurooppalainen lainsäädäntötyö. Meidän tehtävämme on saada yritykset ja päättäjät keskustelemaan keskenään, jotta poliitikot ymmärtäisivät paremmin päätöstensä vaikutukset eri toimijoihin, EU-asiantuntija, vaikuttajaviestinnän ammattilainen Ukko Metsola, 37, kiteyttää.

Lobbarin päivään kuuluu tapaamisten järjestelyjä viranomaisten ja poliitikkojen kanssa, mutta pääasiallisesti työ pyörii sääntelyn alkulähteillä.

– Tämä edesauttaa asioihin vaikuttamista sekä asiakkaan mahdollisuuksia sopeutua uuteen lainsäädäntöön kustannustehokkaasti. Toimimme siis julkisten ja yksityisten intressien sillanrakentajina ja tulkkeina kahteen suuntaan: usein lobbaamme asiakkaitamme muuttamaan nykyisiä käytäntöjään. Ja yhtä usein kerromme asiakkaillemme, mitä heidän ei ainakaan kannata tehdä suhteessa päättäviin tahoihin. Näin toimimalla säästämme kaikilta aikaa, vaivaa ja vältämme mahdollisia väärinkäsityksiä.

Lobbarit käyttävät huomattavasti vähemmän aikaa poliitikkojen tapaamiseen kuin usein kuvitellaan.

– Jos meillä tai asiakkaillamme on tarvetta lobata kansanedustajia tai meppejä, tämä on yleensä merkki siitä, että joku on jo mennyt asiakkaan näkökulmasta pieleen.

Alkuajoista ikuisuuteen

Lobbaamista on ollut ja tapahtunut kautta aikojen. Vain keinot ja vaikuttajaviestinnän kanavat ovat vaihdelleet ajasta ja poliittisesta järjestelmästä toiseen.

– Keskiajan hoveissa narrit saattoivat leikin varjolla sanoa kuninkaasta ääneen sen, mistä muut olisivat joutuneet giljotiiniin. Voi olla, että negatiiviseen oletusarvoon liittyy alitajuinen käsitys hännystelijästä, jonka toimintaa ei oikein ymmärretä. Suomessa naureskellaan usein, että kun Säätytalossa laaditaan hallitusohjelmaa, niin lobbarit huutelevat puskista ohjeita puolueiden edustajille. Tämä on äärettömän koomista, eikä elämän – saati politiikan – aina tarvitsekaan olla niin vakavaa, Ukko Metsola heittää.

Negatiivista oletusarvoa lobbausta kohtaan Metsola puolustaa sillä, että ihmisillä on tapana vaistonvaraisesti vierastaa uusia, tuntemattomia asioita.

– Kohde saattaa olla lobbaus siinä missä maahanmuuttajat tai eriuskontoiset. Tietämättömyys on helpompaa pukea negatiivisuuden verhoon, kuin ottaa asioista selvää.

EU:ssa epäilevää suhtautumista ja toisaalta epäkorrektia käytöstä pyritään vähentämään edunvalvojien rekisteröimisellä. Valtaosa Brysselin Public Affairs -yrityksistä on jo liittynyt komission pari vuotta sitten avaamaan vapaaehtoiseen rekisteriin. Nyt kuka hyvänsä voi käydä tarkistamassa netistä, mille firmoille lobbarit tekevät töitä.

Rekisteröityä toimintaa tai ei, kenenkään tahallinen harhaanjohtaminen ei ole hyväksyttyä, eikä keskenään kilpaileville intresseille voi tehdä samanaikaisesti töitä. Metsolan mukaan ”oleellista on, että asialla oleva ilmoittaa aina avoimesti ja rehellisesti, mitä yrityksiä ja tahoja kulloinkin edustaa, jotta vastapuoli osaa laittaa viestin oikeaan kontekstiin”.

– EU:ssa tapahtuvan lobbauksen säännöissä on vielä kehitettävää. Mutta jos ja kun lobbarit noudattavat vallitsevien lakien lisäksi omia ja viranomaisten laatimia ohjeita, niin perusasiat ovat kunnossa, Metsola pohtii.

“What to say, when to say it, and whom to say it to”

Mitä, milloin ja kenellä – siinä lobbaus pähkinänkuoressa. Ukko Metsola avaa käsitettä myös hieman laveamman selityksen kautta.

– Kaikkiin elinkeinoelämän toimialoihin kohdistuu jotain sääntelyä – toisiin enemmän, toisiin vähemmän. Mutta vähänkään isompien yritysten on järkevää huolehtia siitä, että yhteiskuntasuhteet ovat hallussa. Kansainvälisillä areenoilla monet yritykset ulkoistavat funktion ulkopuolisille, poliittiseen päätöksentekoon perehtyneille asiantuntijoille. Tehtävään palkatut lobbarit pitävät asiakkaita ajan tasalla siitä, mitä politiikassa ja sääntelyputkessa tapahtuu.

Strategiseksi neuvonanto muuttuu silloin, kun lobbari jakaa asiakkaansa kanssa oman näkemyksensä siitä, kannattaako pyrkiä vaikuttamaan johonkin lainsäädäntöhankkeeseen. Jos tämä on sitä, mitä asiakas haluaa, lobbarilta tulee löytyä vastaus kysymykseen miten.

Tavoitteena yhteinen hyvä

Parhaimmillaan lobbaus on sitä, että julkisten ja yksityisten intressien välille löytyy win-win-win-tilanne, jossa poliittiset intressit, asiakkaan intressit ja lobbarin omat arvot kohtaavat.

– Lobbari voi olla mukana poliittisessa prosessissa, joka kasvattaa asiakkaan taloudellista tavoittelua samalla, kun edesautetaan itse asian eteenpäin viemistä. Käytännössä usein on niin, että asiakkaat tulevat meidän luoksemme vasta, kun heillä on jokin ongelma, Metsola harmittelee.

Pelkkä asioiden ajaminen tai muutoksen vastustaminen ovat Metsolan mielestä huonoa lobbausta.

– Oleellisempaa on löytää kompromisseja ja vaihtoehtoisia ratkaisuja, joiden kanssa kaikki osapuolet voivat elää. Hyvältä lobbarilta edellytetään yhteiskunnallista valveutuneisuutta ja moraalista selkärankaa ohjata asiakkaan ajattelua. Tämä on osa lobbarin tuomasta lisäarvosta.

Valtakunnassa kaikki hyvin

Suomessa on perinteisesti uskottu eduskunnan poliittisesti lahjomattomaan päätöksentekoon. Kuluvan hallituskauden aikana kansa on valitettavasti saanut tuta aivan uudenlaisesta poliittisesta uskottavuudesta. Metsola heittää ilmaan kysymyksen, onko Suomen poliittisessa järjestelmässä vallinnut ”maan tapa” parempi vaihtoehto demokratian kannalta kuin avoin ja ammattitaitoinen lobbaus.

– Meillä yritysten yhteiskuntasuhteista on toisen maailmansodan ajoilta huolehtinut hyvä-veli-verkosto, joka ei ole koskaan joutunut turvautumaan ulkopuolisiin lobbareihin. On kyseenalaista, onko tämä tapa ollut kansanvallan etu.

Median rooli sen sijaan on suuri etenkin loanheitossa ja syyllisten osoittamisessa. Metsola on kuitenkin tyytyväinen, että Suomessa on onneksi melko korkealuokkaista ja riippumatonta journalismia.

– Olisi tietysti ollut toivottavaa, että Suomen poliittisen järjestelmän kriisissä olisi syntynyt hieman analyyttisempää keskustelua lobbauksesta. Vaalirahakohun yhteydessä jäi vaikutelma, että ”muutama tunari pilasi koko ammattikunnan maineen”. Ikään kuin ammattitaitoisella lobbauksella olisi jotain tekemistä vaalirahoituksen kanssa, Metsola harmittelee oman ammattikuntansa puolesta.

Tässä yhteydessä jäi Metsolan mielestä pohtimatta, mitä myönteisiä asioita ulkoistetusta vaikuttajaviestinnän hoitamisesta voisi olla myös yhteiskunnallisesti.

– Voisiko tyhmyys tiivistyä hieman vähemmän, jos yksityisen ja julkisen sektorin intressi- ja arvoristiriitojen välissä huseeraisi Suomessakin nykyistä useammin vaikuttajaviestinnän ammattilainen, lobbari, hän pohtii.

Narrit ja herrat

Tehokas ja aikaansaava päätöksentekijä osaa toimia lobbareiden kanssa, mutta uskaltaa myös muodostaa oman näkemyksensä. Poliitikot elävät melkoisessa informaatiotulvassa, ja hyvältä lobbarilta he saavat aitoa lisäarvoa: faktoja ja näkemyksiä keskenään kilpailevista näkemyksistä, joiden joukosta päättäjä voi muodostaa oman näkemyksensä.

– Lobbaamisessa on yllättävän pitkälle kysymys pehmeästä vallankäytöstä: hyvistä argumenteista ja perusteluista, ei milloinkaan kenenkään pakottamisesta tai kiristämisestä, Metsola sanoo.

Metsola kertoo tapauksen muutama vuoden takaa, kun EU hyväksyi niin sanotun Electro Magnetic Fields -direktiivin. Tarkoituksena oli suojella työtekijöitä säteilyn vaaroilta. Myöhemmin huomattiin, että jo hyväksytty direktiivi tekisi sairaaloiden magneettikuvauslaitteet laittomiksi. Lopulta komissio joutui myöntämään virheensä ja vetämään direktiivin takaisin siinä vaiheessa, kun jäsenmaat olivat jo ottamassa sitä käyttöön.

– Tämä oli tyypillinen tilanne, joka syntyy, kun lainsäädäntöä valmistellaan kiireellä, ilman kunnollista vaikutusten arviointia ja lobbausta. Hyvällä lobbauksella autetaan päättäjiä tekemään parempaa lainsäädäntötyötä ja välttämään ”vahinkoja”.

Pärjääkö huipulla sitten ilman lobbausta? No ei ainakaan EU:ssa. Läheltä seuraavan Metsolan kokemukset kertovat, että parlamentti, neuvosto ja komissio ovat itse Brysselin kovimpia lobbareita!