EU-keskustelu on mustavalkoista

Julkaistu 31.3.2011

Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtajan Arto Aniluodon työpöydän yläpuolella on Pierre Krollin belgialaiselle Le Soir -lehdelle piirtämä pilapiirros, joka kuvaa EU-perustajamaiden Belgian, Hollannin, Italian, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan edustajien kokousta. Kun vuonna 1957 tarjoilija kysyy kuudelta kokousedustajalta, ottavatko nämä kahvia, vastaavat kaikki kyllä.

Nykyisessä 27 maan kokouksessa tällaista konsensusta ei helposti löydy ja tilaus on baristan unelma tai painajainen: kaikkea mahdollista espressosta cappuccinoon ja pyytääpä joku vodkaakin. Vääräleuat väittävät, että tuo kirkasta haluava olisi suomalainen.

Suomen vaalien alla käytävässä EU-keskustelussa suurin osa puolueista pitäytyy linjauksissaan kahvipohjalla, mutta perussuomalaiset ovat tiukasti miestä väkevämmän kannalla. Tämän osoittaa myös Eurooppalaisen Suomen eduskuntapuolueille tekemä Eurooppa-kysely.

Keskustelua käydään – usein jopa väärillä termeillä – hyvin mustavalkoisena, koska harmaan sävyt ovat tylsiä. Tahallaan tai tahattomasti esiin nostetaan kärjistyksiä huithapelien velkojen maksamisesta, yhteisestä verotuksesta tai liittovaltiosta. Talouskriisi on tuonut keskusteluun syvemmän ja synkemmän perussävyn, määrätynlaisen solidaarisuuskriisin.

Suomalainen keskustelu kiertää pientä kehää, kun ympärillä tapahtuu valtavia asioita. Kehittyvät taloudet Kiina, Intia ja Brasilia pyyhkäisevät Euroopan ohi ja yli. Pohjois-Afrikan ja arabivaltioiden tapahtumat vaativat esimerkiksi EU:n yhteisen pakolaispolitiikan osalta merkittäviä linjauksia.

Euroopan unionista on Suomessa keskusteltu viimeisen parin vuoden aikana enemmän kuin aikaisemmin. Ilta toisensa jälkeen olohuoneisiin on välittynyt kuvaa Brysselin kokouksista, joissa väännetään kättä kymmenien ja satojen miljardien eurojen tukipaketeista. On syntynyt mielikuva, että nyt maksetaan rilluttelijoiden velkoja.

–Jokainen kadunmieskin alkaa tällaisten uutisointien myötä vähitellen ymmärtää, mitä on tapahtunut ja etteivät tapahtumat ole siitä kiinni, mitä täällä Suomessa puuhataan. Uutiset eivät aina ole olleet myönteisiä eikä myöskään faktoja ole aina esitetty asiallisesti tai oikein, toteaa Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja Arto Aniluoto.

Samaa mieltä on Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Hänen mielestään asioista ei puhuta vieläkään riittävästi. Ja kun puhutaan, keskustelu on turhan yleisluontoista ja se kannustaa vastakkainasetteluun.

–Olen koko urani jankuttanut tästä sekä puolueille että medialle. Jos asioita käsitellään helpoimman kautta, seuranta on pirstaleista ja riittämätöntä. Pitäisi puhua siitä EU:n arkisesta päätöksenteosta ja sen Brysselissä käytettävän vallan sisällöstä, asettelee Tiilikainen sanojaan.

EU-asioita profiloivat kannanotot jäävät puolueilta tekemättä tai ne ovat vaisuja. Ongelma pohjautuu EU-vaalien luonteeseen. Kotimaan vaaleissa tähdätään hallitusvaltaan, mutta eurooppalaisella tasolla ei ole sellaisia vaaleja, koska komissiota ei valita europarlamenttivaalien tuloksen voimasuhteiden mukaisesti.

–Keskustelu on mustavalkoista. Ei kotimaassakaan puhuta siitä, onko Suomi hyvä vai huono. Valtaa pitävät on valittu sitä varten, että he loisivat paremmat elämän edellytykset. Koska suurta osaa julkista valtaa käytetään EU:ssa, eduskuntaan valittavat kansanedustajatkin ovat osaltaan vaikuttamassa EU-politiikkaan, jatkaa Tiilikainen.

EU-jäsenyyden kirjaamisesta perustuslakiin on tullut vaaleissa poliittinen vääntö. Perustuslaki on kansalaisten tahdon ilmaisu siitä, miten julkista valtaa käytetään ja miten valtiota hallitaan.

–Tällaisessa tilanteessa, jossa ollaan poliittisessa ja taloudellisessa unionissa, näen jäsenyyden kirjaamisen välttämättömyytenä. Siellä kuitenkin määritellään jo monia muita EU:hun liittyviä asioita esimerkiksi sen suhteen, kuka Suomea kokouksissa edustaa. Nykyisen hallituksen esittämän perustuslain muutoksen seurausvaikutuksia ei pidä liioitella, toteaa Tiilikainen.

Eurooppaa ravisteleva talouskriisi on kuumentanut tunteita niin kotimaisessa politiikassa kuin olohuoneiden sohvilla. Kreikka narahti holtittomasta taloudenpidosta ja maan talouden tilasta kertovien tilastojen vääristelystä. Irlanti puolestaan kuukahti avokätisiin pankkitakauksiin. Molempia maita on tuettu erilaisilla tukipaketeilla ja pulassa on moni muukin Euroopan maa.

–Suomi ei ole kuitenkaan maksanut minkään muun maan velkoja. Rahaa on lainattu ja ne ovat periaatteessa hyvin tuottoisia sijoituksia. Tietysti tukeen liittyy myös taloudellinen riski, joka ei ainakaan vielä ole realisoitunut, nostaa Aniluoto esiin kotimaisessa poliittisessa retoriikassa olevan vääristymän.

Talouskriisin myötä myös Eurooppa-neuvosto on nostanut profiiliaan komission ja parlamentin suhteen. EU-maiden pääministerit ja valtiovarainministerit ovat tärkeässä roolissa, kun tuki- ja vakauspaketteja väännetään. Teija Tiilikainen ei kuitenkaan näe tässä suurempaa ongelmaa. Kriisiaikojen tunnuspiirre on, että valta palaa jäsenvaltioiden käsiin.

–Toivoisin kuitenkin, että tämä on ainoastaan siirtymävaihe. Kun rahaliitto perustettiin, kuviteltiin kevyen ohjailun ja koordinaation riittävän. Aina ei ole haluttu käyttää edes sitä valtaa, minkä sopimukset mahdollistaisivat kuten sanktioita. Kreikka ja Irlanti ovat kuitenkin osoittaneet, että tarvitaan jykevämpää ohjailua, toteaa Tiilikainen.

Aniluoto korostaa myös, että suuri valiokunta ja sen myötä eduskunta on hyvin informoitu vaihtoehdoista, joista Brysselissä neuvotellaan.

–Talousasioilla on yleensä kiire, koska päätökset vaikuttavat markkinoihin. Neuvotteluissa olevat ministerit eivät ehdi kesken kokouksen hakea päätöksiin suuren valiokunnan kantaa. Ministereillä pitää olla mahdollisuus reagoida ja toiminta perustuu luottamukseen, korostaa Aniluoto.

Saksan ja Ranskan aktiivinen rooli on myös herättänyt närää, sitä pidetään sanelupolitiikkana: muiden on tultava mukaan, koska ongelmiin on pakko löytää ratkaisu. Ehdotukset ja esille nousevat asiat ovat oikeita, mutta menettelytapa on väärä ja tämän vuoksi erityisesti pienet maat ovat olleet varpaisillaan.

Suomessa on paljon puhuttu myös siitä, että Euroopan unioni on menossa kohti liittovaltiota, joka puuttuu kansalliseen itsemääräämisoikeuteen esimerkiksi eläkeiän noston, verotuksen ja julkisen talouden osalta.

–Liittovaltio-sanasta on tullut poliittinen lyömäase ja sillä on paha kaiku suomen kielessä. Olemme kuitenkin eläneet yli 15 vuotta eräänlaisessa liittovaltiossa, jossa on pyritty suojaamaan myös kielelliset ja kulttuurilliset erot, harmittelee Tiilikainen.

–Liittovaltio on väärin ymmärretty termi. Tietyssä mielessä Suomikin on liittovaltio, sillä Ahvenanmaalla on eurooppalaisessa vertailussa täysin poikkeuksellisia erityisoikeuksia. EU:ssa on piirteitä, joita on pakko kehittää yhteiseen suuntaan. Liittovaltio voisi myös lisätä kansalaisten demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia ylikansallisen tason asioihin. Henkilökohtaisesti en näe sitä niin pahana asiana, arvioi Aniluoto.

Aniluoto kaivaa esiin toisen pilapiirroksen, joka kuvaa määrättyjen yhteisten pelisääntöjen tärkeyttä erityisesti silloin, kun ajaudutaan kriisiin. Piirroksessa

Eurooppa-laiva on myrskyisellä merellä eikä kukaan ole tarttunut airoihin, koska miehistö eli jäsenmaat rakentavat ympärilleen omia suojamuureja myrskyä vastaan. Jos laiva eli EU uppoaa, siinä eivät suojamuurit auta.

Euroopan yhteisvaluutta on perustunut yhteiseen rahapolitiikkaan, mutta ei yhteiseen talouspolitiikkaan ja tässä on sen niin kutsuttu valuvika. Nousukauden aikana kukaan ei tähän suuremmin kiinnittänyt huomiota. Euroopan vakaus- ja kasvusopimuksen määrittämät kolmen prosentin budjettialijäämä tai julkisen velan 60 prosentin velkakatto mainitaan sopimuspaperissa, mutta suurin osa EU-maista ei ole niitä noudattanut eikä rikkeitä ole sanktioitu.

–Rahasta ja taloudesta on puhuttu tekniseltä pohjalta, mutta Saksalle ja Ranskalle yhteisvaluutta on ensisijaisesti arvovalinta, toteaa Aniluoto, joka pitää esimerkiksi markan palauttamista Suomen valuutaksi lähinnä science fictionina.

Yhteisvaluutasta eroaminen tai erottaminen johtaisi helposti kyseisen maan taloudelliseen konkurssiin. Ulkomainen pääoma pakenisi maasta, pankkijärjestelmä ajautuisi sekasortoon, korot nousisivat taivaisiin eikä kukaan pystyisi määrittämään, mihin arvoon esimerkiksi markka tai drakhma arvostettaisiin.

–Tulevien eduskuntavaalien suuri kysymys on, olemmeko kansainvälinen Suomi ja suuntaudummeko ulospäin vai emme? Tsekin puheenjohtajakauden graafinen tunnus kertoo kaiken: Suomi on jo maantieteellisesti eristettynä Euroopan peränurkkaan, kiteyttää Aniluoto ja lisää, että suurin osa puolueista oli vaalikyselyssä sitä mieltä, että Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestä.

Talouskriisi on muuttanut myös EU:n sisäisiä valta-asetelmia. Yhteisvaluutan piirissä olevat maat ovat jakautuneet asiansa hoitaneeseen pohjoiseen ja holtittomaan etelään. Teija Tiilikainen ei halua ylikorostaa taloudellista näkökulmaa, esimerkiksi ympäristö- ja maatalouspolitiikkaan liittyvät asiat ovat edenneet normaalisti.

Talouskriisi on tuonut esiin myös solidaarisuuskriisin sekä Euroopassa että Suomessa: kuinka pitkälle ollaan valmiita venymään ja ottamaan riskiä heikompien auttamisessa.

–Suomi on perinteisesti ollut oikeudenmukainen ja heikompia on autettu kehitysavun ja YK:n puitteissa, mutta nyt talouskriisi tuo tähän poikkeaman. Eikö vilpillisesti toiminutta Kreikkaa tarvitse auttaa? Johtuuko solidaarisuuden puute siitä, että ongelmiin on ajauduttu "väärin perustein"? Euroopan tasolla auttaminen on jopa vähän väärä sana, koska lainat ja takaukset ovat vastikkeellisia, kysyy Tiilikainen.

Arto Aniluoto on samoilla linjoilla. Hänen mielestään esiin nousee kyvyttömyys nähdä Euroopan yhteistä etua.

–Rikkaat maksavat Suomessa enemmän veroja kuin köyhät ja isot kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere ja Oulu tukevat maaseudun köyhiä kuntia. Mutta sama näkökulma kyseenalaistetaan, kun puhutaan Euroopasta ja Kreikasta, hämmästelee Aniluoto.

On myös kysytty, onko politiikassa enää päätöksenteon varaa, kun taloudelliset seikat vaikuttavat kaikkeen. Aniluodon mukaan tätä varaa on: jos päätöksiä tehtäisiin pelkästään talouden pohjalta, tekisimme kaikki töitä 16 tuntia päivässä 14-vuotiaasta lähtien.

Eurooppa on saanut näperrellä omien asioidensa parissa vuosikymmeniä. Itälaajentumisen myötä läntinen Eurooppa venyi ottamaan vastaan huomattavan määrän uusia jäsenmaita. Nyt solidaarisuus nousee esiin myös Pohjois-Afrikan valtioiden kansannousujen myötä. Heikon talouden maat Kreikka, Italia ja Espanja toimivat pakolaisvirran puskurina.

–Jos verrataan EU-maiden ja Pohjois-Afrikan hyvinvointia, ero on valtava. Etelä-Euroopassa maahanmuutto on ollut jo pitkään aivan eri tasolla kuin pohjoisessa. Nyt on ajatusten tasolla siirryttävä eteenpäin globaaliin asetelmaan, muistuttaa Tiilikainen.

Sekä Tiilikainen että Aniluoto ovat sitä mieltä, että EU:n on löydettävä yhteinen sävel talouskriisin keskellä. Yksikään jäsenvaltio ei menesty yksinään. 27 jäsenmaan koosta, vauraudesta ja yhteistyöstä on hyötyä, kun maailma ympärillä muuttuu vauhdilla.

Suomen EU-politiikan suunta -kyselyn vastaukset löytyvät osoitteesta: http://www.eurooppa-paiva.fi/assets/vaalikyselyn_vastaukset_kaikki.pdf